Työeläkevakuutuksen järjestämisvelvollisuus pitenee vuodella. Tämä merkitsee sitä, että työnantajan ja yrittäjän velvollisuus ...
Tamperelaisen Rongantornien taloyhtiön piti kattaa remonttikustannukset tonttikaupalla. Nyt iso hanke on jumissa ...
Lapsiperheköyhyys on todellinen ja kasvava ongelma. Pienituloisten perheiden lapsista lähes joka viides kokee, ettei kotona ...
Yhdysvaltain asevoimien Afrikan-komentokeskus (Africom) sanoo, että iskut tehtiin yhteistyössä Nigerian viranomaisten kanssa.
Hopean hinta on rikkonut ennätyksen ja kiivennyt ensimmäistä kertaa yli 75 dollariin unssilta. Rajapyykki ylittyi tapaninpäivänä eli perjantaina. Myös kullan hinta jatkoi perjantaina ennätyslukemissa.
Lukijat kertovat, että jouluisin muistellaan erityisesti edesmenneiden läheisten kanssa vietettyjä jouluja. Aamulehden ...
Pelastuslaitoksen mukaan tiedossa ei ole henkilövahinkoja. Palo sai alkunsa tuotantoprosessin kuumasta öljystä.
Taivas sylissäni julkaistiin suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 2001. Viime vuosina se on kivunnut suomalaisten suurimpien ...
Joulu on monille yrityksille vuoden vilkkain sesonki, jolloin tarvitaan runsaasti lisätyövoimaa. Työnhakupalvelu Duunitorin ...
Pitäisi olla laihempi, kevyempi, täydellisempi. Somen algoritmit tuuttaavat muokattua ulkonäköä ja laihdutussisältöä yhä ...
Vatikaanissa paavi Leo XIV on antanut ensimmäisen joulutervehdyksensä ja urbi et orbi -siunauksensa. Puheessaan paavi vetosi ...
Yliopistossa opiskeleva laulaja Matti Mikkonen viettää pitkästä aikaa vuodenvaihteen kotona perheensä kanssa. Kun kevään ...